Maneesin voi varata esteiden rataharjoituksia, irtohypyttämistä ja kouluvalmennuksia varten. Mieti varausta tehdessäsi, kuinka tarpeellinen varaus on ja ota huomioon, ettei varauksista tule liian pitkiä, muuten varauskäytäntöä joudutaan rajoittamaan.
Ohjeita maneesivarauksiin:
- Varaukset tulee tehdä vähintään 2 vuorokautta (48 h) aikaisemmin. Varauksessa tulee olla varaajan nimi ja varauksen tarkoitus, esim. Elli Esimerkki, este.
- Jos kouluvalmennuksessa on 1–2 ratsukkoa, vältä varaamista ja varaudu siihen, että joku muu voi tulla maneesiin samaan aikaan.
- Jos varaat maneesin yksin hyppäämistä varten, mieti voitko antaa toisen ratsukon tulla treenaamaan koulua, jos hän huolehtii itse väistämisestä.
- Varauksen ulkopuoliset ratsukot ovat tietenkin velvollisia väistämään valmennuksessa olevia / hyppääviä ratsukoita. Näin varaukset häiritsevät muita mahdollisimman vähän, mutta kuitenkin mahdollistetaan suunnitelmallinen valmentautuminen.
- Ratsastuskoulun ja seuran järjestämät valmennukset, kilpailut ja tapahtumat ovat aina etusijalla varauksissa!
- Tutustu maneesin liikennesääntöihin!
Hevosen käsittelijä vastaa kaikista halussaan olevan hevosen aiheuttamista vahingoista maneesissa (peilit, esteet jne.) sekä muilla ratsastus- ja tallialueilla. Vahingoista on ilmoitettava viipymättä Kouvolan ratsastuskeskuksen yrittäjä Saara Flekanderille, p. 040 482 6933
Jos hevosesi ei asu tallissa, tutustu käyttömaksuihin!
Tallin ulkopuolisten hevosten on mahdollista käyttää maneesia, maastorataa ja kenttää kertamaksulla tai kausimaksulla. Nämä maksut eivät mahdollista tilojen varausta, vaan käyttöoikeuden tallin muiden varausten ulkopuolella.
Käyttömaksu on Kouvolan Ratsastajat ry:n jäsenelle ja kannatusjäsenille 20 €/kerta ja ei jäsenelle 25 €/kerta. Jäsenyys perustuu liikutettavan hevosen omistajan jäsenyyteen. Kausimaksu on KR:n jäsenelle 300 € ja ei-jäsenelle 350 €. Kausia on vuodessa kaksi, tammi–kesäkuu ja heinä–joulukuu. Kertamaksu on suoritettava viimeistään käytön yhteydessä, kausimaksuissa ennen ensimmäistä käyttökertaa. Maksut on hoidettava ennen maneesiin saapumista.
Ota yhteyttä Kouvolan ratsastuskeskukseen ennen maneesiin saapumista maksun hoitamiseksi, Saara p. 040 482 6933 tai talli, p. 050 43 33 999